|
|
| |
|
| |
Joukkueeseen kuuluu tällä hetkellä seitsemän
erittäin motivoitunutta ja loistavaa voimistelijaa. Varsinaisen
joukkueen lisäksi harjoituksissa käy muutama tyttö
Deltat-joukkueesta. |
| |
|
| |
 |
HANNA
AALTO |
|
| |
Syntynyt: 9.6.1984
Pituus: 170cm
Asuu: Tällä hetkellä asun Tapiolassa ja melkein koko ikäni olen myös asunut
Espoossa. Jossain välissä vietin kuitenkin vuoden Namibiassa ja 2005 Belgiassa.
Voimistelu-ura: Aloitin voimistelun 9-vuotiaana kerran viikossa harrasteryhmässä jumppaillen. 12-vuotiaana siirryin kilparyhmään. 1997- 2001 voimistelin OVO: n Ionit -joukkueessa. Vuoden 2001 joulukuussa siirryin Dynamoihin. Parhaina saavutuksina on joukkuevoimistelun MM-kultaa vuosina 2002, 2003 ja 2004.
Olen valmentanut Deltoja vuodesta 2000 – mm. IFAGG: n junioreiden kansainvälinen mestaruus vuonna 2005.
Parasta lajissa: Parasta on joukkueen kanssa treenaaminen ja se, että huomaa oman kehityksensä kauden aikana. Esiintyminen. Myös jonkinasteinen masokismisuus, mikä on samalla myös kauheinta.
Oma vahvuus / heikkous: Tasapuolinen notkeus / nilkat
Lempiruoka ja -juoma: Omenat, kanawokki ja vadelma vissy
Opiskelu: Urheilujournalismia Helsingissä
Minusta tulee isona: Toivottavasti onnellinen, tasapainoinen, ammatillisesti monipuolinen moniosaaja… vaimo ja äiti.
Muita harrastuksia: Valmennus ja opiskelu
Idolini: Äiti ja määrätietoiset, henkisesti vahvat ihmiset |
| |
|
| |
 |
Maijastiina Koskimies |
|
| |
Syntynyt: 10.2.1986
Pituus: 170 cm
Asuu: Olen asunut aina Olarissa
Voimistelu-ura: Aloitin 9-vuotiaana. Voimistellut Elektroneissa 1998- 2004. Joukkuevoimistelun lisäksi rytmistä voimistelua 2001 asti. Parhaat saavutukset on MM-hopea 2003 ja 2. sija SVoLi Gamesissa vuosina 2003 ja 2004.
Parasta lajissa: Joukkuekaverit ja onnistumisen tunne
Oma vahvuus / heikkous: hypyt / nilkat ja yleinen siisteys
Lempiruoka ja -juoma: Nachot ja Pepsi Max
Opiskelu: 2. vuosi Helsingin kauppakorkeakoulussa
Minusta tulee isona: Onnellinen ja menestyvä bisnesnainen ja perheenäiti
Muita harrastuksia: Kaverit, telkkari ja tietokone
Idolini: Ihmiset, jotka uskaltavat toteuttaa unelmiaan |
| |
|
| |
 |
Aino Niittylä |
|
|
Syntynyt: 14.9.1986
Pituus: 165 cm
Asuu: Asun ja olen aina asunut Olarissa
Voimistelu-ura: Aloitin jumpan 9-vuotiaana. Elektroneissa voimistelin kevääseen 2005 asti, jolloin Elektroneista ja Dynamoista koottiin esitysryhmä. Joukkuevoimistelun lisäksi olen harrastanut rytmistä vuoteen 2001 saakka. Parhaat saavutukset on MM-hopea 2003 ja 2. sija SVoLi Gamesissa vuosina 2003 ja 2004.
Parasta lajissa: Fiilis, jonka saa kun onnistuu kisoissa / harkoissa. Joukkuekaverit ja kisamatkat.
Oma vahvuus / heikkous: En osaa sanoa vahvuutta / liikkuvuus, liian kova kisajännittäjä
Lempiruoka ja -juoma: Kanatortilla ja pepsi max
Opiskelu: Pyrin Kauppakorkeakouluun
Minusta tulee isona: Toivottavasti onnellinen ja rikas!
Muita harrastuksia: Leffassa käynti, lukeminen, kaverien kanssa hengailu.
Idolini: Kaikki menestyjät, jotka tekevät elämässä sitä mitä oikeasti haluavat.
HAASTATTELU MM-KISOJEN ALLA:
Dynamot ilmoitti paluustaan ja MM-tavoitteistaan viime marraskuussa. Tätä ennen joukkue esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa yli vuoden ajan. Oliko Tampereen MM-kisat koko ajan mielessä taustalla, vai oliko harjoittelu ja esiintymiset välillä vain harrastus?
- Välillä esiintyminen ja harjoittelu kylä tuntui pelkältä harrastukselta, vaikka ajatus Suomessa järjestettävistä MM-kisoistahan se meidät kaikki alun perin sai jatkamaan harjoittelua. Varmasti kaikilla ainakin alitajuisesti oli kotikisat mielessä koko ajan, ainakin sellaisena pienenä haaveena.
Koska aloititte varsinaisen valmistautumisen tähän kauteen?
- Varsinainen valmistautuminen tähän kauteen alkoi heti tammikuussa leirillä, jolla aloimme Anttonin kanssa rakentaa ohjelmaa.
Paljonko olette harjoitelleet kevään aikana?
- Keväällä harjoituksia on ollut vaihtelevasti 5-8 kertaa viikossa 2-3 tuntia kerralla. Kauteen on sisältynyt lisäksi kolme leiriä, joilla harjoitusmäärät ovat luonnollisesti kovemmat.
Olette osallistuneet neljään kilpailuun tähän mennessä, voittaneet kaikki, saldona mm. Suomen mestaruus ja pahimpien kilpakumppanien voittaminen maailmancupin osakilpailussa. Mikä merkitys näillä voitoilla on ollut?
- Nämä voitot ovat tuoneet lisää itsevarmuutta ja luottavaisuutta siihen, että meillä on kaikki mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme, maailmanmestaruus. Tietysti kovien kilpakumppaneiden hyvä taso Espanjassa toi omaan harjoitteluun vielä lisää puhtia. Viimeiset harjoitukset on vedettävä täysillä, koska Tampereella mitään ei saa ilmaiseksi.
Miten kausi on muuten sujunut?
- Kausi on kaiken kaikkiaan ollut upea, koska meillä on joukkueessa ollut niin hyvä henki ja kotikisat ovat motivoineet jokaista tyttöä kohti yhteistä tavoitetta. Pieniä takapakkeja on myös mahtunut matkan varrelle, sillä aluekisat piti jättää väliin loukkaantumisten takia. Niiltä kuitenkin harvoin vältytään kokonaan kilpaurheilussa.
Mikä on ollut vaikeinta valmistautumisessa, yli vuoden kipailutauon jälkeen?
- Vaikeinta valmistautumisessa on ollut oman kunnon saaminen riittävälle tasolle. Kun ikää karttuu on palautuminen aina hitaampaa. Harjoitusintoa piti myös välillä vähän etsiä, kun ensimmäisiin kilpailuihin ei päästy osallistumaan loukkaantumisten takia, vaikka kunto olikin jo kohdallaan. Kun pitkän tauon jälkeen paluu kilpakentille tapahtui niinkin tärkeässä paikassa kuin SM-kilpailuissa, oli joka tytöllä varmasti vähän pupu pöksyissä.
Mikä on rankin vaihe kevään harjoittelussa?
- Rankin vaihe kevään harjoittelussa on varmasti ollut alku, kun oli kevyemmän syksyn jälkeen päästävä mukaan tiukkaan harjoitusrytmiin. Alussa itsensä motivoiminen on tietenkin vaikeampaa, koska joka päivä on harjoiteltava, vaikka itse tavoite siintää vasta puolen vuoden päässä. Kausi venyi loukkaantumisten takia pitkäksi ennen ensimmäistä kisaa, vaikka jokainen olisi jo palanut halusta päästä esittämään uutta ohjelmaa yleisön eteen. Toisaalta loppukaudesta myös rankka kisaputki vie aina veronsa.
Mitä viimeisten parin kolmen viikon harjoittelu on pitänyt sisällään?
- Viimeiset pari kolme viikkoa harjoitusmääriä on laskettu, mutta laatua on sen sijaan pyritty parantamaan. Ohjelmaa ei enää jauheta kerta toisensa jälkeen musiikilla, vaan olemme hioneet yksittäisiä liikkeitä ja pieniä pätkiä yhtenäisemmiksi ja keskittyneet epävarmojen kohtien harjoitteluun. Anneli on harjoituksissa korostanut, että kaikki mitä teemme, pitää tehdä täysillä ja keskittyen - ei varoen ja vähän sinne päin.
Tampereelle on odotettavissa jäähallillinen äänekästä yleisöä. Ovatko paineet kovat?
- Paineet ovat tietysti kovat - olemmehan samalla kertaa sekä altavastaajia että ennakkosuosikkeja. Kilpailutilanteessa kaikki ylimääräinen täytyy kuitenkin osata sulkea pään ulkopuolelle ja keskittyä olennaiseen eli itse suoritukseen. Kotikisoissa jännitys on katossa, mutta toisaalta äänekäs yleisö saa varmasti meidätkin venymään entistä parempaan suoritukseen.
Mitkä ovat Dynamojen suurimmat vahvuudet?
- Suurin vahvuutemme on upea, meille uudentyylinen ohjelma, sen vaatima vahva ilmaisu ja tarkaan harkittu kokonaisuus jokaisesta liikkeestä aina pukuun ja kampaukseen asti. Myös yhtäaikaisuus ja täsmällisyys on pyritty hiomaan huippuunsa.
Mikä on vaikeinta ohjelmassa, eli minkä osa-alueen suhteen on ollut eniten tekemistä?
- Vaikeinta on ollut oikean tunteen löytäminen tekemiseen. Tällä kertaa emme pyri vain voimistelemaan, vaan myös välittämään katsojille Myrskyluodon Maijan tarinan. Ohjelma vaatii erilaista tulkintaa ja eläytymistä kuin koskaan aiemmin, ja se on ollut meille suuri haaste.
Minkälainen ohjelma on fyysisesti?
- Ohjelma on fyysisesti rankka. Varsinkin nopetempoinen loppupuolisko saa sykkeen nousemaan. Vaikeusosat ovat osittain kokonaan uusia tai sitten vanhoja osia on pyritty jollain tapaa muokkaamaan - haastetta löytyy siis silläkin saralla. Fyysiset osat vaativat aina runsaasti harjoittelua ja paljon toistoja.
Ketkä ovat kovimmat haastajat Tampereella?
- Kovimmat haastajat löytyvät varmasti Venäjältä ja Bulgariasta. Venäjän Roxette on hallitseva maailmanmestari, mutta toisaalta Espanjan World Cupissa Bulgarian maajoukkue tarjosi kovimman vastuksen. Myös Virosta tulee monta hyvää joukkuetta ja lisäksi kotimaista vastusta tarjoaa Vantaan voimisteluseuran Frida-joukkue, joka oli viime vuonna MM-hopealla.
Miten tavoite, eli maailmanmestaruus, sitten saavutetaan?
- Maailmanmestaruus saavutetaan kovalla työllä, periksiantamattomuudella ja kylmäpäisyydellä. Tampereella mitalit varmasti jaetaan suoritusten perusteella eli isoihin virheisiin ei ole varaa.
Dynamoilla on varmasti asema myös idoleina voimistelun parissa. Miten tämä näkyy ja miltä se tuntuu?
- Tottakai tuntuu hienolta olla esikuvana nuoremmille, mutta toisaalta se myös edellyttää, että jaksaa itse aina näyttää hyvää esimerkkiä ja ylläpitää positiivista asennetta. Kilpailuissa on mahtava fiilis, kun kaikki nuoret ja vanhatkin voimistelijat jaksavat kannustaa ja olla täydellä tunteella mukana suorituksen aikana.
Terveisesi nuorille voimistelijoille tai lajia harkitseville?
- Suosittelen joukkuevoimistelua kaikille nuorille tytöille, joilla on kiinnostusta lajia kohtaan. Joukkuevoimistelun parissa voi kokea upeita elämyksiä ja saada elinikäisiä ystäviä. Aina kilpailuissa menestyminen ei ole tärkeintä, sillä joukkuevoimistelussa onnistuminen oman joukkueen kanssa voi olla aivan yhtä palkitsevaa. Jos kilpaileminen taas tuntuu houkuttelevalta, ei lajista varmasti puutu haastetta ja itseään voi aina kehittää paremmaksi ja paremmaksi voimistelijaksi. Jatkuvasti kasvava ja kansainvälistyvä joukkuevoimistelu on esteettistä ja kaunista katsottavaa, mutta samalla kovaa urheilua ja tiukkaa treenaamista. Terveiseni nuorille voimistelijoille on, että toivottavasti he jatkavat mahdollisimman pitkään lajin parissa ja jaksavat nauttia niin arkipäiväisestä harjoittelusta kuin kilpailemisestakin. |
| |
|
| |
 |
Joanna
savolainen |
|
| |
Syntynyt: 16.7.1985
Pituus: 176 cm
Asuu: Espoossa, Olarissa
Voimistelu-ura: Aloitin voimistelu-urani 7-vuotiaana satujumpparyhmässä.
Annelin joukkueessa olin ensimmäisen kerran 9-vuotiaana ja joukkue oli
Atomit. Joukkueita on kuitenkin tullut vaihdeltua ja enimmäkseen Atomeista
Elektroneihin ja takaisin. Rytmisessä olin mukana vuoteen -99. Paras
saavutus joukkuevoimistelussa on MM 2003 toinen sija ja Svoli Games toinen
sija vuosina -03 ja -04.
Parasta lajissa: Joukkueen kanssa esiintyminen ja onnistuminen.
Oma vahvuus / heikkous: Liikkuvuus / voiman hallinta ja nopeus
Lempiruoka ja -juoma: Kanapasta ja Pepsi Max
Opiskelu: Pyrin Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian
vaatetusalalle
Minusta tulee isona: Ammatista en tiedä, mutta toivottavasti onnellinen.
Muita harrastuksia: Leffojen katselu
Idolini: Ihailen ihmisiä, jotka ottavat kaiken irti elämästä ja osaavat
asennoitua positiivisesti |
| |
|
| |
 |
IIDA TAARI |
|
| |
Syntynyt: 28.7.1990
Pituus: 169 cm
Asuu: Tällä hetkellä asun Mankkaalla.
Voimistelu-ura: Aloitin voimistelun 11- vuotiaana OVO:n Kvarkeissa. Sen
jälkeen olen voimistellut Deltoissa, joissa parhaimpina saavutuksina
Suomen mestaruus 2004, sekä junioreiden IFAGG:n mestaruus 2005.
Parasta lajissa: Esiintyminen, joukkuekaverit, sekä se kun voi laittaa
kaiken peliin suorituksessa. Onnistuminen ja uuden oppiminen.
Oma vahvuus / heikkous: Tasapuolinen voimistelun eri
osa-alueilla /
lonkankoukistaja.
Lempiruoka ja -juoma: Mozzarella-kala ja maito
Opiskelu: Tapiolan lukiossa
Minusta tulee isona: Toivottavasti onnellinen ja elämästä nauttiva
maailmanmatkaaja.
Muita harrastuksia: Kaverit, shoppailu ja uinti aina kun jaksaa ja ehtii.
Idolini: Ihmiset jotka elävät täysillä ja osaavat arvostaa pieniäkin
asioita.
HAASTATTELU MM-KISOJEN ALLA:
Tulit Dynamoihin "lainaan" Deltoista, eli OVO:n nuoremmasta joukkueesta joka viime keväänä voitti Kansainvälisen joukkuevoimisteluliitto IFAGG:n juniorimestaruuden (epävirallinen MM).
Tuliko pyyntö tulla Dynamoihin yllätyksenä?
- Kieltämättä pyyntö tuli yllätyksenä, joten en ollut sen suuremmin ehtinyt siihen varautua.
Pitikö päätöstä miettiä pitkään?
- Ei pitänyt. Kaikki tapahtui todella nopeasti, mutta näin ainutlatuista tilaisuutta tuskin kukaan voimistelija olisi heittäny hukkaan. Tässä sitä nyt ollaan enkä kadu hetkeäkään!
Minkälainen hyppäys siirtyminen jo reilut viisi vuotta MM-huipulla
kilpailleeseen joukkueeseen on ollut?
- Tietysti se on ollut haastava askel minulle, sillä Deltoissa ei vielä
ole näin suuria tavotteita ollut. Enkä koskaan ole ollut vastaavanlaisissa kilpailutilanteissa.
Mitä kaikkea on tähän mennessä tarttunut oppina?
- Vaikka mitä! Voimistelijana olen kehittynyt ja saanut itsevarmuutta,
mutta myös kilpailukokemusta suurilla areenoilla on kertynyt. On ollut mielenkiintoista nähdä miten
Dynamot harjoittelevat ja mikä on menestyksen taustalla.
Ovatko joukkuekaverit Deltoissa udelleet paljon siitä mitä harjoittelu
ja kilpailu Dynamoiden kanssa on ollut?
- Kyllä Deltoja jonkin verran on kiinnostanut se millaista on olla
Dynamoissa. He ovat hyvin jaksaneet kannustaneet minua kauden aikana.
Koska aloititte varsinaisen valmistautumisen tähän kauteen?
- Koko kevään olemme valmistautuneet kauteen, mutta ehkä se varsinainen valmistautuminen alkoi juuri ennen kilpailukautta. Kun loukkaantuneetkin pääsivät mukaan harjoittelemaan.
Paljonko olette harjoitelleet kevään aikana?
- Paljon! Noin kuusi kertaa viikossa. On ollut rankkoja viikkoja ja kevyitä.
Olette osallistuneet neljään kilpailuun tähän mennessä, voittaneet
kaikki, saldona mm. Suomen mestaruus ja pahimpien kilpakumppanien voittaminen maailmancupin osakilpailussa. Mikä merkitys näillä voitoilla on ollut?
- Kaikki kilpailut johon osallistuimme olivat meille tärkeitä, sillä kilpailusuorituksia ei kuitenkaan kovin paljoa ehtinyt muihin joukkueisiin nähden kertyä. Eniten suuntaa näyttävin kilpailu oli maailmancup-kilpailu Espanjassa. Siellä ulkomaalaiset tuomarit ja yleisö näkivät meidät ensi kertaa.
Mikä on rankin vaihe kevään harjoittelussa?
- Rankin vaihe oli saada ohjelma sujumaan useiden toistojen kautta, mutta kilpailukaudella on voimia vievää pitää ajatukset kasassa ja keskittyä vain omaan.
Mitä viimeisten parin kolmen viikon harjoittelu on pitänyt sisällään?
- Nyt viime viikot on panostettu täsmällisyyteen ja samannäköisyyteen. Vain hyvien toistojen tekemiseen. Yksi tärkeimpiä asioita ohjelmassa on myös ilmaisu ja oikeanlaisen tunnelman välittäminen yleisölle. Tärkeäää on myös, että meillä itsellä on oikeat ajatukset tehdessä, jotta pystymme kertomaan tarinan muille. Näitä olemme harjoitelleet.
SM-kilpailut oli joukkueen ensimmäinen kilpailu, mutta et saanut osallistua niihin erilaisten SM- ja kv-sääntöjen vuoksi (ikärajat). Oliko vaikea paikka olla sivussa kun oli harjoitellut monta kuukautta ja joukkuetoverit pääsivät matolle ja itse ei?
- Olihan se harmillista olla kilpailematta ja saada kokemusta, mutta
en turhaan jäänyt ajattelmaan sitä vaan yritin keskittyä tuleviin kilpailuihin. Olisi ollut ihanaa olla mukana näyttämässä ensimmäistä kertaa yleisölle ohjelmaa.
Miten kausi on muuten sujunut?
- Joka kauteen mahtuu ala-ja ylämäkiä ja niin on mahtunut tähänkin
kauteen. Loukkaantumisia on ollut paljon ja tämä vaikeutti harjoittelua melko pitkään, mutta kisakauden alettua tuntui kuitenkin siltä, että kaikki alkoi sujua taas.
Tampereelle on odotettavissa jäähallillinen äänekästä yleisöä. Ovatko
paineet kovat?
- Paineet ovat kovat, mutta tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseen.
Kaikki joukkueet ovat kuitenkin samassa kilpailutilanteessa.
Mitkä asiat ovat Dynamojen suurimmat vahvuudet?
- Ilmaisu, esittäminen ja fyysinen osaaminen.
Mikä on vaikeinta ohjelmassa, eli minkä osa-alueen suhteen on ollut eniten tekemistä?
- Liikkeet ovat haastavia ja erikoisia ja niiden samanäköisyys on ollut
haaste. Ohjelman esittäminen ja tunnelman luominen yleisölle on vaatinut paljon harjoittelua.
Miten ohjelma eroaa aiempien vuosien ohjelmista (taiteellisesti ja fyysisesti)?
- Dynamoiden aiemmat ohjelmat ovat olleet fyysisesti vaikeita, mutta niin on myös tänäkin vuonna. Taiteellisesti tämä ohjelma eroaa aiemmista ohjelmista sen herkkyydellä ja kauneudella. Ohjelma on tunteita nostattava ja siinä on enemmän tarinaa mukana kuin aiemmissa ohjelmissa. Ajatukset ja ilmeet on tarkkaan mietittyjä.
Ketkä ovat kovimmat haastajat Tampereella?
- Kovimmat haastajat tulevat Venäjältä ja Bulgariasta. Mm-kilpailuissa on vielä uusia joukkueita, joita vastaan emme vielä ole kilpailleet, joten kovia haastajia on paljon. Uskon että tänä vuonna kilpailu on todella tiukka.
Miten tavoite, eli maailmanmestaruus, sitten saavutetaan?
- Maailmanmestaruus saavutetaan kovalla työllä ja halulla voittaa. Aavistus onnea myös tarvitaan.
Dynamoilla on varmasti asema myös idoleina voimistelun parissa. Miten tämä näkyy ja miltä se tuntuu?
- Tämä näkyy muun muassa suurina kannustusjoukkoina. On ihanaa kun ihmiset uskovat meihin. Tämä on minulle uutta ja siksi se välillä tuntuukin jopa epätodelliselta. On upea tunne kun pienet tytöt tulevat pyytämään nimmareita, vaikka vielä muutama vuosi sitten olisin itse tullut tekemään samoin. |
| |
|
| |
 |
Paula Thesleff |
|
| |
Syntynyt: 19.9.1983
Pituus: 172 cm
Asuu: Kasvoin ja kypsyin Espoon Laajalahdessa. Nyt asun kolmatta vuotta yksin
Helsingin Töölössä.
Voimistelu-ura: Aloitin EsTT:ssä rytmisen voimistelun 8-vuotiaana. OVO:on
tulin vuonna 1998. Ensin olin Atomeissa rytmisen joukkueessa -98-00 (EM 10.)
ja JV:ssä -99-00 (SM 1.). Dynamoissa vuoden 2000 syksystä lähtien. Suurimmat
saavutukset kolme maailmanmestaruutta vuosilta -02,-03,-04.
Parasta lajissa: Esiintyminen, ilmaisullisuus, joukkue, itsensä rääkkääminen
ja kehittyminen
Oma vahvuus/ heikkous: Ilmaisu / oikea jalka
Lempiruoka ja -juoma: Erilaiset pastat, tuore ruisleipä ja kylmä maito
Opiskelu: Psykologiaa Helsingin yliopistossa 4. vuotta
Minusta tulee isona: Toivomuslista on pitkä… psykologi, tanssija, lentäjä,
matkaopas, seikkailija, äiti, vaimo..
Muita harrastuksia: Showjazz, laulu, kummipoika
Idolini: Äiskä ja Laineen luova sisaruspari |
| |
|
| |
 |
Sara Törnqvist |
|
| |
Syntynyt: Espoossa 24.04.1983
Pituus: 173 cm
Asuu: Kämppiksen kanssa Helsingin keskustassa
Voimistelu-ura: Aloittanut lapsena teline voimistelun, josta siirtynyt 8-vuotiaana joukkuevoimisteluun Olarin naisvoimistelijoihin. Atomeissa rytmisen joukkueessa -97-00 ja JV:ssä -99-00 . Dynamoissa vuoden 2000 syksystä lähtien. Suurimmat saavutukset kolme maailmanmestaruutta vuosilta -02,-03,-04.
Parasta lajissa: Esiintyminen, onnistuminen joukkueen kanssa, kehittyminen
Oma vahvuus/ heikkous: Vartalon hallinta / nilkat
Lempiruoka ja –juoma: Kanasalaatti ja Pepsi Max
Opiskelu: Opiskelen Laurea - ammattikorkeakoulussa liiketaloutta
neljättä vuotta
Minusta tulee isona: Toivottavasti onnellinen, äiti
Muita harrastuksia: Leffat, kaverit
Idolini: Ihmiset jotka osaavat nauttia elämästään joka päivä täysillä ja tekevät asioita joista unelmoivat.
HAASTATTELU MM-KISOJEN ALLA:
Dynamot ilmoitti paluustaan ja MM-tavoitteistaan viime marraskuussa. Koska varsinainen päätös itseasiassa syntyi?
- Jatkamisesta olimme puhuneet jo keväällä, ja annoimme asian hautua kevään ajan, jolloin esiinnyimme. Syksyllä teimme lopullisen päätöksen ja päätimme myös osallistua syksyn välinekilpailuihin.
Koska aloititte varsinaisen valmistautumisen tähän kauteen?
- Aloimme siis syksyllä treenata välikilpailuihin, mutta kevään ohjelmaa aloimme harjoittelemaan heti tammikuussa leirillä.
Paljonko olette harjoitelleet kevään aikana?
- 5-8 kertaa viikossa, 15-20 tuntia viikossa.
Olette osallistuneet neljään kilpailuun tähän mennessä, voittaneet kaikki, saldona mm. Suomen mestaruus ja pahimpien kilpakumppanien voittaminen maailmancupin osakilpailussa. Mikä merkitys näillä voitoilla on ollut?
- Voitot ovat antaneet meille hyvät asemat ajatellen MM-kilpailuja. Taso maailmalla on kuitenkin tänä vuonna todella kova joten virheisiin ei ole varaa.
Miten kausi on muuten sujunut?
- Loukkaantumisia on tällä kaudella ollut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Emme päässeet osallistumaan kauden avauskisaan, aluemestaruus kilpailuun, koska kahdelta tytöltä loukkantui jalka juuri ennen kilpailuja. Nyt kaikki ovat tervehtyneet ja olemme pystyneet valmistautumaan hyvin MM-kilpailuja varten.
Mikä on ollut vaikeinta valmistautumisessa, yli vuoden kipailutauon jälkeen?
- Alkukaudesta joutui jokainen vähän venyttelemään enemmän kotona ja juoksemaan lenkkejä, jotta kunto saatiin taas kohoamaan. Mutta vaikka olimmekin vuoden pois kilpakentiltä, ei se ole olennaisesti vaikeuttanut valmistautumistamme.
Mikä on rankin vaihe kevään harjoittelussa?
- Ehkä silloin kun jouduimme jättämään ensimmäiset kilpailut väliin, tuntui, että treenikausi vaan jatkui ja jatkui, emmekä päässeet näyttämään tuomareille ja yleisölle mitä olimme saaneet aikaiseksi, vaikka olisimme olleet siihen valmiita.
Mitä viimeisten parin kolmen viikon harjoittelu on pitänyt sisällään?
- Olemme viimeisten kisojen jälkeen hioneet yhtäaikaisuutta, ilmeikkyyttä ja yrittäneet saada ohjelmaan vahvuutta lisää. Toistomäärät ovat vähentyneet ja olemme keskittyneet ennemmin ongelmakohtien hiomiseen.
Tampereelle on odotettavissa jäähallillinen äänekästä yleisöä. Ovatko paineet kovat?
- En koe että paineet olisivat suuren yleisömäärän takia kovemmat. Uskon, että tunnella hallissa on aivan mieletön ja tilanne on suomalais joukkueille aivan mahtava. Saamme äänekkäästä yleisöstä vaan entistä enemmän draivia suoritukseemme.
Mitkä ovat Dynamojen suurimmat vahvuudet?
- Tahto voimistella ja tehdä parhaansa, täsmällisyys ja ilmaisu.
Mikä on vaikeinta ohjelmassa, eli minkä osa-alueen suhteen on ollut eniten tekemistä?
- Musiikki on joissakin kohdissa vaikeasti laskettava, joten yhtäaikaisuutta tietyissä osioissa olemme joutuneet hiomaan paljon.
Miten ohjelma eroaa aiempien vuosien ohjelmista (taiteellisesti ja fyysisesti)?
- Ohjelma on taiteellisesti aivan erilainen kuin aikaisemmat ohjelmamme. Se on samalla todella herkkä, mutta myös vahva. Ohjelmassa kerromme Myrskyluodon Maijan tarinan, ja eläytyminenkin on aivan erilaista kuin ennen. Fyysisesti ohjelma on ehkä hieman raskaampi, ja vaativampi kuin aikaisempina vuosina. Vaikeusosat ovat astetta vaikeampia.
Ketkä ovat kovimmat haastajat Tampereella?
- Kovimmat haastajamme Suomesta ovat Vantaan Voimisteluseuran Frida-joukkue ja maailmalta Bulgaria ja Venäjä.
Kolmen maailmanmestaruuden kokemuksella: miten tavoite, eli maailmanmestaruus, sitten saavutetaan?
- Keskittyneellä, täsmällisellä, virheettömällä suorituksella, ja josta uhkuu mieletön fiilis.
Dynamoilla on varmasti asema myös idoleina voimistelun parissa. Miten tämä näkyy ja miltä se tuntuu?
- On mukavaa jos nuoremmat tytöt saavat treeni-intoa ja tavoitteita meidän innostamana. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta nettisivujemme kautta.
Ja vielä vinkki niille nuorille voimistelijoille joilla maailmanmestaruus on kirjattuna tulevaisuuden haaveena päiväkirjaan: miten kovaa harjoittelua jaksaa jatkaa vuodesta toiseen?
- Usein kauden jälkeen on todella väsynyt ja tuntuu, että tekisi mieli heittää tossut ja treenikamat kaappiin, mutta pienen loman jälkeen rakkaus lajiin kutsuu taas salille. Voimistelu on elämän tapa ja siitä on hyvin vaikea luopua. Vaikka treenaaminen joskus tuntuu raskaalta, ei kannata antaa periksi, voimistelu antaa niin paljon! |
| |
|
|